Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Eepee luopuu Keski-Nurmontien ja valtatien 19 eritasoliittymän tuntumaan suunnitellusta ...
Kalistannevan 30 myllyn tuulivoimala-alue Kurikassa otettiin vuodenvaihteessa käyttöön, mutta korvaukset sinne johtavan ...
Kauha-hiihto on kerännyt viime vuosina reilut 400 osanottajaa. Tänä vuonna kyseessä on juhlahiihto, jonka järjestelyissä ...
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoo EU:n ryhtyvän tiukkoihin vastatoimiin Yhdysvaltain tuontitulleja ...
Tukholman alueella otettiin tiistaina kiinni henkilö, jota epäillään terrorismirikoksista, kertoo Ruotsin turvallisuuspoliisi ...
Seppälän mukaan sairastelu vaikutti omalta osalta kuitenkin ehkä enemmän "vain" henkisellä puolella. Uransa seitsemänsiin ...
Toimitusjohtaja Timo Heiskanen (toinen vas.) kertoi, ettei Redeneve rakenna Kristiinan datakeskusta vaan yhtiö hankkii ...
Vastineessa kerrotaan kaupungin kutsuneen Söderlundin kuulemiseen 12. joulukuuta. ”Kuulemiskutsun jälkeen samana päivänä ...
Humalassa ollut nainen törmäsi henkilöautolla kaivinkoneeseen Seinäjoella kesäkuussa 2022. Auton kyydissä ollut mies kuoli ...
Pk-yritykset ovat varovaisia palkkaamaan uusia tekijöitä ennen kasvun ja kysynnän kestävää käännettä, sanoo Suomen Yrittäjien ...
Palvelusetelit yksityiseen varhaiskasvatukseen ovat Seinäjoella tiukassa. Tilanne on saanut vanhemmat huolestumaan sekä omien ...
Lähes kolmasosa eli 31 prosenttia suomalaisista katsoo, että aluevaalit ovat ajanhukkaa ja niiden sijaan kunnat voisivat vain ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results