Jatkuva älylaitteiden tuijottelu kuormittaa mielenterveyttämme. Tuoreen tutkimustuloksen mukaan älylaitteiden liiallisen käytön haitat ovat yleisempiä miesten kuin naisten keskuudessa. Jopa 41 ...
Kourassa kuplii tuopillinen olutta ja taustalla hehkuu aurinkoinen rantamaisema. Kuva on kuitenkin jo vanha, sillä tällä hetkellä Nooran käsi ei taivu tuopin pidikkeeksi. – Minulla on siipi maassa ...
Sen verran meni, että ranne luutui. Piti tehdä sauvoitta hiihtoa ja juoksemista, ylläpitävää harjoittelua. Teipattu käsi Onni onnettomuudessa oli, että huili jäi melko lyhyeksi. Lipsanen palasi ...
Murtunut pikkusormi ei ole Laaksonen mukaan ”kolottanut oikein missään vaiheessa.” – Mutta kun haavoja katsoo, niin kyllä se käsi häijyltä näyttää. Torstaina 23. tammikuuta Turun keskustassa seikkaili ...
Valtuustojen kutistuminen kulkee käsi kädessä kunnan väkimäärän, kuntien tehtävien ja kuntatalouden kutistumisen kanssa. Väen vähetessä ei ole tarkoituksenmukaista pyörittää yhtä suurta valtuustoa ...
Suomen Yrittäjien mukaan valtiovarainministeriön on keskeytettävä makeisia ja suklaata koskevan arvonlisäverokorotuksen valmistelu. Makeisten ja suklaan verokantamuutos olisi toteutuessaan kolmas ...
EU:n teollisoikeusvirasto EUIPO myöntää jälleen rahaa pk-yrityksille aineettomien oikeuksien suojaamiseen. Ideas Powered for business SME Fund on avustusohjelma, jonka tarkoituksena on auttaa EU:ssa ...
Sisällä tai ulkona, aina sama poseeraus, Sandersin asentoa kuvailtiin somessa. Elon Muskin käsi Miljardööri Elon Musk virkaanastujaismenojen yhteydessä kädellään eleen, joka muistutti natsitervehdystä ...
Vasarakäännössä käsi pidetään niin sanotusti neutraalissa asennossa, eli kämmenselkä osoittaa suoraan sivulle hauiskääntöä tehdessä. Liikkeen ongelma on Israetelin mukaan se, että liian iso osa ...