Naantalin alueella on poliisin mukaan liikkeellä runsaasti poliiseja etsimässä kadonnutta, etsintöihin osallistuu myös Vapepa ...
Indiansin kanssa aikaisemmin vaikeuksissa ollut TPS tuli kauden kolmanteen joukkueiden väliseen F-liigan otteluun määrätietoisesti heti alusta alkaen. Turkulaiset esiintyivät koko ottelun ajan vahvast ...
Outokumpu tiedottaa vastaanottaneensa perjantaina välitystuomioistuimen vahvistuksen siitä, ettei sillä ei ole toimivaltaa ...
Saksassa väkijoukkoon autolla ajamisesta epäillyn 24-vuotiaan afganistanilaismiehen motiivi saattoi olla islamistinen, ...
Turun kaupungin uimahalleissa alkaa olla ruuhkaa. Kävijöitä oli viime vuonna ennätykselliset 953 000, ja lisäystä vuoteen ...
Turun Steiner-koulun seiskat saivat Turun Sanomien julkaisemasta tietovisasta idean: he laativat aikuisille oman testin ...
Tämä ei ole romanttinen komedia on Paula Hämäläisen osuvasti nimetty esikoisromaani, jonka asetelma tuntuu perinteiseltä: ...
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin ja Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vancen tapaaminen on alkanut Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Zelenskyin edustaja kertoo asiasta toimittajille.
Kauden ensimmäisen tappionsa Ässille kärsinyt TPS putosi Liigan sarjataulukossa jo toiseksi viimeiseksi. jääkiekko Liigan kellariin jämähtänyt TPS tarvitsisi kipeästi pisteitä, mutta Ässät oli ...
Zelenskyi sanoi jo aiemmin olevansa valmis neuvotteluihin Venäjän kanssa, jos Ukraina, Yhdysvallat ja Eurooppa pääsevät yksimielisyyteen yhteisestä linjasta sodan päättämiseksi. Ukrainan presidentin ...
Suvi Minkkinen onnistui loistavasti ja palautti Suomen pitkästä aikaa mitalikantaan ampumahiihdon MM-kisoissa, kun hän otti ...
Raision Loimun pelistä löytyy hyviä hetkiä, mutta ei juuri koskaan silloin kun erien voittoja ratkotaan. Siksi sarjajumbona ...